28.12.2015

Vessan uudistus

Keväällä 2015 käynnistyi toisessa kerroksessa olevan vessan pintaremontti. Alkuperäisten piirustusten mukaan tilassa pitäisi olla myös suihku, mutta sitä ei ole toteutettu.  Emme ole alakerran pesutilan lisäksi kaivanneet toista suihkua, mutta mietimme sen tarpeellisuutta. Päätimme kuitenkin remontoida tilan mahdollisimman vähäisin viemäröintimuutoksin, joten suihkua ei tilaan asennettu.


Vessa ennen remonttia.


Vessassamme ei ollut merkittäviä puutteita, joita olisi pitänyt parantaa, mutta kalusteet olivat kuluneet kahdenkymmenen vuoden käytön aikana. Seinällä kaapin virkaa toimitti avohyllykkö, joten kaikki purkkimme ja pullomme olivat näkyvillä. 

Pesualtaan poistoputkea ja vesilukkoa oli hankala puhdistaa, koska ne oli johdettu kaapin alapuolella olevaan lattiakaivoon. Lattiakaivon ja allaskaapin väli oli niin ahdas, että myös kaivoa oli hankala pestä.

Katossa oli kaksi upotettua halogeenivalaisinta ja peilin yläpuolella oli loisteputkivalaisin.
Valaistus oli riittämätön, joten päätimme parantaa valaistusta.

 


Remonttifirma suojasi tilat eli eristi vessan muista tiloista suojaseinillä, jotta remonttipöly ei leiviäsi huoneistossa.



Suojakset olivat avattavissa vetoketjujen avulla. Todella kätevät!

 
Seiniin valitsimme vaaleat laatat. Laattapisteen kuviolaatta miellytti eniten.


Lattiaan valitsimme monivärisen mosaiikkilaatan Laattapisteestä.


Seinään asennutimme kolme kuviolaattaa päällekkäin. Koska kuviolaatta oli paksumpaa kohokuvionsa ansiosta, tuli sileän- ja kuviolaatan väliin asentaa kromilista. Laattapisteestä tarjottiin laatoitukseen sopimatonta listaa eikä oikeanlaista löytynyt mistään kaupasta.  Onneksemme remonttifirman työnjohtaja oli nähnyt kyseistä laattaa Ruotsissa ja tiesi, että laattaan oli olemassa siihen sopivaa listaa, jota toimitti laatan valmistaja. Siispä listat tilaukseen.




Kuviolaatassa ei ollut mitään kohdistusta eli kuvio jatkui asensi laatan miten päin tahansa.

 

Peilit teetettiin omien mittojen mukaan.
 
 
Vessaan ei löytynyt kaupasta sopivia peilejä, joten teetimme ne kehystämö Nelilehdessä. Nelilehti sijaitsee Nuppulantiellä Turussa ja liikkeessä on paljon kehysvaihtoehtoja valittavana. Myös mallikansioista voi valita mieleisensä. Peilien toimitusaika oli noin viikko.
Peilien koon määritti kuviolaatan korkeus, mutta myös seinäkaapin korkeus, joka oli 70 cm. Seinäkaapin vieressä oleva peili on kaapin kokoinen.
 
Mieheni Jari asensi peilien taakse led-nauhat. Peilien takaa heijastuva epäsuora valo tuo laatan kohokuvion hyvin esille.
 
 
 
 
Wc-pytty on Idon Seven D peruskorjausmalli, johon altaan poistoputki on liitetty.
 
 
Kattoon asennettiin upotetut ledit, jotka antavat tilaan hyvän valaistuksen. Ledejä on entisen kahden sijasta kuusi



Allaskaapit jättävät kunnon tilan kaapin ja lattian väliin, joten nyt lattiakaivonkin pystyy pesemään.
 
 
Kalusteiksi valitsimme Svedbergin SID-malliston allaskaapin laatikostolla sävyltään vaalea tammi. Päälle tuli Dekton Sirocco -taso, joka ei vaadi silikonin vetoa altaan ympärille eikä myöskään seinän ja tason väliin. Taso on erittäin lujaa kiviainesta. Vanha allaskaappi oli 60 cm syvä, mutta syvyydestä emme kokeneet olevan oleellista hyötyä, joten altaan alla oleva taso on syvyydeltään 45 cm ja vasemmalle oleva taso on 35 cm:iä syvä.
 
 
  
Hana on pöytään asennettava malli Oras Alessi bideellä. Hanan osalta vaihtoehtoja ei ollut juurikaan valittavana, jos ei halunnut keittiön hanan mallista.
 
Lisääntyneen laskutilan myötä tilaa on mahdollista myös vähän sisustaa.
 
 
Lasiset kynttilän jalat eivät peitä tason kaunista kivipintaa.
 
 
Aikaisemmin käsipyyhkeet sijaitsivat oven vieressä eli kahden metrin päässä pesualtaasta. Nyt niillä on paikka altaan vieressä.

 

Valitsimme hyvin yksinkertaiset pyyhekoukut, jotka kiinnitettiin poraamalla seinään. Emme halunneet luottaa kiinnityksessä pelkkään liimaan, koska koukuissa on hyvin pieni kiinnityspinta.
 
  
Asuntomessuilta 2015 löytyivät kivat pyyhepidikkeet. Ne ovat kotimaiset Kuusipohjan valmistamat ja niitä voi ostaa myös verkkokaupasta: www.kuusipohja.com
 

 

18.8.2015

Asumistukeen 300 euron ansiotulovähennys syyskuun alusta alkaen

Syyskuun alussa yleisessä asumistuessa otetaan käyttöön 300 euron suuruinen ansiotulovähennys.

Ansiotulovähennys tarkoittaa sitä, että asumistuen määrää laskettaessa asiakkaan yhteenlasketuista ansiotuloista suojataan 300 euroa kuukaudessa. Tätä summaa ei huomioida, kun Kelassa lasketaan asumistukeen vaikuttavia tuloja.

Ansiotulovähennys tehdään jokaiselle ruokakuntaan kuuluvalle erikseen, eli se on henkilökohtainen. Ansiotulovähennys voidaan tehdä palkkatulosta, elinkeinotoiminnan tulosta tai maatalouden tulosta.
Vähennys liittyy yleisestä asumistuesta annettuun uuteen lakiin, joka tuli muilta osin voimaan tammikuun alussa.

Ansiotulovähennys on samankaltainen kuin työttömyysturvan suojaosa, jossa työtön voi tienata 300 euroa, ilman että työttömyysetuus pienenee.
– Suojaamalla osa ansiotuloista pyritään madaltamaan työn vastaanottamisen kynnystä, kertoo etuuspäällikkö Heli Kauhanen Kelasta.

Ansiotulovähennys tulee voimaan 1.9.2015, josta alkane vähennyksen voi aikaisintaan saada. Asiakkaan kannattaa kuitenkin tarkistaa, onko ansiotulovähennys jo huomioitu viimeksi annetussa asumistukipäätöksessä. Tällöin tarkistushakemusta ei tarvitse tehdä.

- Ansiotulovähennyksen vuoksi tehtävissä tarkistuksissa on kolmen kuukauden hakuaika loppuvuoden ajan. Hakemuksen jättämisellä ei siis ole kiirettä, Heli Kauhanen painottaa. Asumistuen laskurilla; www.kela.fi/laskurit voi arvioida asumistuen määrän. Jos asiakas on aikasemmin saanut yleisestä asumistuesta hylkäävän päätöksen esimerkiksi palkkatulojen vuoksi, nyt kannattaa arvioida uudelleen mahdollisuus asumistukeen.