16.3.2014

Tervetuloa blogiini

Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani, jossa seurataan kotimme remontointia, mutta myös ajankohtaisia asioita asumisesta sekä sisustamisen trendejä. Toimin asumisen parissa ja arkkitehtuuri, rakentaminen sekä sisustaminen kiinnostavat minua. Olen koko ikäni ollut aina jollain tavalla rakennusten ja asuntojen kanssa tekemisissä.

Olemme mieheni kanssa muutaman vuoden remontoineet kotiamme modernimmaksi. Kotimme pääväreinä ovat ruskea, musta, harmaa ja valkoinen. Luonnonläheisiä värejä piristämme esimerkiksi vaaleanvihreällä tai oranssilla. Tyylisuuntauksena meillä on funkkis eli pyrimme siihen, että jokaisella esineellä on tarkoitus kodissamme. Harvemmin ostamme mitään romanttista hömppää kerämään pölyä emmekä kiertele kirpputoreilla emmekä antiikkihuutokaupoissa tekemässä löytöjä. Poikkeuksena ovat kynttilät, joihin olen hurahtanut täysin.

Virheostoksiakin on tullut tehtyä.  Muutettuamme tähän kotiin vuonna 2007 ostimme takkahuoneeseen ihanat Natuzzin nojatuolit, jotka osoittautuivat liian suuriksi huoneeseen. Sitä oli vaikea sisustaa, joten myimme tuolit eteenpäin ja suunnittelimme kalustuksen uudestaan.

Olemme ihastuneet epäsuoraan valaistukseen ja mieheni asentaa led-valoja toivomiini paikkoihin. Lisäksi käytämme erilaisia sisustusvaloja luomassa tunnelmaa. Koska ledit kuluttavat vähän sähköä, voivat sisustusvalot olla päällä yötä-päivää ja siten ne toimivat esimerkiksi öisin hyvinä kulkuvaloina. Ei tarvitse pimeässä kompuroida vessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa, saa kommentoida :)